Synnytyksiä ja kasvomaalia

Virvoittelupöytä

Safarin jälkeen aloitin yövuorot synnytysosastolla. Tein siellä vain kolme yövuoroa, mutta siinäkin ehti nähdä kaikenlaista. Namibiassa sairaahoitajat valmistuvat myös kätilöiksi toisin kuin Suomessa. Sisterit ihmettelivät tätä kovasti ja miettivät, että mitä oikein teemme siellä. Ensimmäisen synnytksen nähdessäni mietin sitä kyllä itsekin. Hieman tuli huono olo, mutta vereen ja eritteisiin kyllä tottui ekana yönä, kun oli mukana kuudessa synnytksessä, joista yksi oli keisarinleikkaus.

Kivun lievitykseksi taisivat ensisynttyttäjät sillon tällöin saada oxycontinia. Muuten se taisi sitten olla kova puristusote sängynlaidasta tai minun kädestäni. Itse en päässyt äidin tukena olemisen lisäksi muuten osallistumaan synnytyksiin, kun namibialiset sairaanhoitaja- ja lääkäriopiskelijat tarvitsivat suoritusmerkintöjä kirjoihinsa synnytysten hoitamisesta. Olisi ollut kyllä upeaa auttaa itse omin kätösin uusi ihminen maailmaan, mutta ehkä joku toinen päivä sitten.

Onnistuneiden synnytysten lisäksi näimme muutamia pahannäköisä välilihan repeämiä, vauvoja heikommassa hapessa sekä yhden enkelinä syntyneen lapsen. Lapsen äiti oli vain 18-vuotias, mutta erittäin vahva. Oli kyllä itkussa pidättelemistä sinä yönä.

Synnytyssali valmiina seuraavaan synnytykseen.

Nuoriin äiteihin suhtauduttiin osastolla aika nihkeästi. Heitä oli paljon ja kun kysyin minkäikäinen oli sillä viikolla ollut nuorin äiti, vastaus oli, että kasitoista. Johtuu kuulemma siitä, kun lapsilla on tylsää niin alkavat kokeilemaan kaikenlaista. Surullista, voi vaan sanoa.

Päällimmäisenä synnäriltä jäi kuitenkin hyvä fiilis, eikä kokemus ainakaan heikentänyt ajatusta siitä, että voisin joskus vielä kätilöksikin opiskella. On ne vauvat kyllä vaan niin ihania ja pehmeitä ja suloisia, kun inisevät ja liikehtivät kapalossaan.

Kurttuinen pikku-poika

Siirryin tällä viikolla jo sisätautien osastolle, mutta kerron siitä kokemuksesta vähän myöhemmin. Enemmän on asiaa sirkuksesta. Sitten viime kerran olen pitänyt nyt kaksi työpajaa Home Of Good Hopessa. Viime viikon työpajassa oli kaksi tanskalaista tutustumassa toimintaan ja tällä viikolla sain apuohjaajiksi suomalaiset kämppikseni sekä yhden saksalaisen vaihtarin.

Viime viikon työpajassa huomasin taas vähän sitoutumis vaikeuksia. Varmasti vaikutti safarista johtunut pitkä tauko. Toivon, ettei sellaisia taukoja enää tulisi mistään johtuvista syistä, jotta pystymme kunnolla keskittymään olennaiseen. Treenasimme hieman esiintymistä ja toisiin luottamista. Lisäksi kannustin lapsia etsimään taitoja, joissa haluaisivat kehittyä, nyt kun ovat päässeet kokeilemaan jo monia juttuja.

Tällä viikolla huomasin, että kannustamisesta oli apua. Lapset olivat oikeasti harjoitelleet omalla ajallaan ja saaneet lisää varmuutta perusasioihin. Yksi pojista tasapainoili upeasti rolabolalla ja samaan aikaan heitteli huiveja. Tytöt ovat treenanneet parityöskentelyä ja pallot liikkuu jo aikamoista vauhtia kädestä toiseen. Diabolo maisterimme alkaa pikkuhiljaa olla valmis temppuilemaan. Torstaina hän teki itse vahingossa vesiputouksenkin.

Vapaan hajoittelun lisäksi tällä viikolla teemanamme oli draama. Lapset saivat pienryhmissä tehdä omat lyhyet näytelmänsä. Ensin sovittiin ja harjoiteltiin juoni ja sitten maskeerasimme toisemme esityskuntoon. Kasvomaalauksista tuli todella hienoja. :)

Välillä tuntuu, että saan tästä sirkuksesta niin paljon enemmän kuin mitä pystyn lapsille antamaan. Katselin kuitenkin toisten ottamia kuvia työpajoista ja näin ja muistin paljon enemmän iloa kuin mitä pystyn ohjausstressissäni paikan päällä huomaamaan. Tämän viikon sirkustelut oli selvästi paras tähänastisista työpajoista. Lapset ovat tottuneet jo moniin rutiineihimme ja uskon, että jatko on vain vielä hauskempaa.

Rennostikin on tullut otettua!

Last week I worked three nights at maternity ward. It was very unclear to the sisters what I'm doing there when I don't even become a midwife when I graduate. When I saw the firs delivery I was also questioning why I was there. At the first night I had 5 deliveries and 1 caesarean section time to use to blood and other fluids.

Mothers sometimes got Oxycontin as a pain relief but otherwise it was a tight hold from the bed or from my hand. During the deliveries I was mostly supporting the mother and observing. There were always some Namibian student who needed some marks to the book, so they had to be the ones helping the babies in to the world. Maybe some day I get to do that too.

Most of the deliveries had happy ending. On our second night the baby girl were born as an angle. The mother of the baby were the strongest 18-year-old that I have ever seen. It was hard to hold back crying.

In the end, the memories from the antenatal ward were positive. I have been thinking to study to become a midwife after I graduate and this experience made my thoughts even stronger.

This week I started my practice at medical ward, but I will tell about that later. Now there is much more to tell about the circus. Since the last time I have kept two workshops in the Home Of Good Hope. Last week there were two Danish nursing student observing what we do in the workshops and this week my Finnish roommates and  one German exchange student were participating in the circus.

The long break due to safari has took kids motivation a bit down and I really hope that we don't have that kind of breaks anymore during my stay. Last week we were practicing performing and trusting each other. I also encouraged the kids to think about the talent what they want to take further, now when they had already tried many things.

This week I saw that the encouraging were effective. Kids had really been practicing. One boy were balancing on rolabola while playing with the scarfs. Girls had been training their pair work with throwing the balls. And our diabolo master is soon ready for some new tricks. At Thursday he accidentally made waterfall on his own.

Besides free practice our theme at this week were drama. Kids were making short plays. First we agreed and practiced the story and then we painted mask to each other for the play. I think the face paintings became very nice. :)

Sometimes I feel like that I'm getting more from the circus than I can give to the kids. But after going thought the photos from the workshops I can see and remember much more joy than during the workshop I can observe. This weeks workshop was probably the best so far. I have noticed that the kids are now use to our routines and I believe that the next workshops will be even much more fun.