Viime päivistä

Näkymä KSH:n rappukaytävästä. Ihan kivat maisemat

Tänään saatte vain kuulumispäivityksen ilman erityistä aihetta. Perjantaina minulla oli pitkä päivä Soup Kitchenillä. Ensin työt ja sitten huvi. Yllätyin, että suurin osa lapsista oli saapunut jo ennen virallista työpajan aloitusta paikalle ja olivat valmiina sirkustelmaan. Osa tuli paikalle kuitenkin rennosti African timea noudattaen.

Ihanaa oli huomata, miten hyvin lapset ja nuoret ottivat minut vastaa ja voin sano, että minulla oli oikeasti hauskaa. Toivon kuitenkin, lopulta pystymme antamaan toisillemme yhtä paljon, ettei työpajat päädy Saran hämmästely tuokioiksi. Joistain lapsista huomasi jo ensimmäisellä kerralle, missä lajeissa he saattavat menestyä. En malta odottaa, että saan patjat hankittua akrobatiaa varten ja päästään kokeilemaan pyramideja ja venyttämään omia rajoja. Työpajan aikana en paljon ehtinyt kameraan koskea, mutta muutama norjalainen ja ruotsalainen ovat kiinnostuneita tulemaan seuraamaan harjoitusia joku kerta, joten ajattelin käyttää heitä sillon häikäilemättömästi hyväksi. :)

Fitz muistaa usein tulla söpöilemään meille ruoka-aikaan.

Ruuan jaon ja sirkustelun jälkeen väsytti kotiin päästyä kyllä niin kovasti, että lasillinen viiniä ja grill chicken pizza olivat hätävarjelun liioitelua uneen pääsyn kannalta. Aikamoinen ristiriita kyllä tulee aina kun Soup kitchenillä käy. Monet lapsista saavat päivän ainoan ateriansa sieltä ja vaatteet ovat niin rikki, etteivät kelpaisi edes UFFille. Sitten ajelen sieltä taksilla kotiin lämpimään suihkuun ja uima-altaan ääreen herkuttemaan. Ei kyllä kehtaa siinä kohdin valittaa, kun netti ei toimi ja jääkaappi on liian pieni.

Tänäviikonloppuna on kuuluisa Payday. Ihmiset menevät sekaisin kaikesta rahasta, jonka ovat kuukauden aikana tienanneet. Itse en tätä hulluutta päässyt vielä kohtaamaan, mutta toiveena olisi päästä päivystykseen paydaynä yövuoroon. Ei toisin tullut kyllä itselle mieleen lähteä kotoa mihinkään istumaan iltaa. Sen verran hurjalta ovat tarinat näistä päivistä kuulostaneet.

Viikonloppu on mennyt siis kotona, aurinkoa ottaessa. Viimeksi olen ollut näin ruskea varmaan lapsena, vaikka oma rusketukseni ei ole mitään verrattuna kämppiksieni pronssiseen hehkuun. Uusi ihastukeni on Blueseal Vaseline Aloevera, joka toimii erittäin miellyttävänä after sun voiteena. Veikaan, että täältä lähtee paripurkkia matkaan, mikäli kukaan ei ilmoita sitä Suomesta löytyvän.

Kauniita auringonlaskuja näkee päivittäin.

Vaikka auringonotto kuulostaakin ihan mukavalta, olisi myös todella mukavaa astella suoraan ovesta kadulle yksin. Miettimättä, onko minulla kaikki tarvittava taskuissa ja piilossa niin, etten näytä houkuttelvalta ryöstökohteelta. Ei tarvitsisi miettiä milloin aurinkolaskee, ja koska tarvisen jonkun kuskaamaan. Omaa pikku vauhtimustikkaa (Ford Fiesta '00) on kyllä ikävä.

Sain vihdoin vuokrat maksettua ja nyt pitäisi tehdä budjettilaskelmat mahdollisia reissuja varten. Taidan tehdä hintaselvittelyjä ensi viikolla. Jos jollain on tiedossa jotain hienoja retkikohteita niin saa vinkata. Ainakin Etoshan ja Victorian putoukset haluaisin nähdä. Tuntuu vain vaikealta suunnitella maassa, jossa mikään ei tunnut olevan kovin suunnitelmallista. Kaikkeen tottuu, pitäisi vain oppia ottamaan rennommin.

Lastenosastolla

Ward 8B

Jo viime viikolla aloitin harjoittelun lastenosastolla. Hommat eivät ole siitä paljon muuttuneet, lisääntyneet vain sillä tällä hetkellä osastolla ei ole meidän lisäksi kuin yksi namibialainen opiskelija passuutettavana. Iso osa äideistä ja vauvoista ovat tulleet jo sen verran tutuksi, että saatetaan puhua muutakin, kuin mitä Soapin tekoon vaaditaan. 

Äidinmaidonkorvikkeita jaossa.

Ensimmäinen kuva on näkymä osaton ovelta. Tällä käytävällä on mm. tarkkailuhuone ja tavalliset potilashuoneet. Vieressä toinen saman pituinen käytävä, jossa on "eristyshuoneet" ja tearoom eli taukohuone. Sieltä löytää myös todennäköisimmin saippuaa käsienpesua varten.

Osatolla on 1,5-vuotias orpotyttö Paulina. Häntä opiskelijat pääsevät hyysäämään aina kun muita hommiltaan ehtivät. Hän joutuu pitään nenämahaletkua, jotta lääkkeet saadaan annettua. Tällä kertaa kuitenkin masuun menossa vain maitoa. Yhtä reipasta tyttöä saa kyllä hakea. 

Meille annettiin eilen tehtäväksi pitää esitelmä äideille virheravitsemuksesta. Haasteita aiheuttaa mm. se, että suurin osa virheravituiden lasten äideistä ei ymmärrä englanti. Myös esimerkit ruuista, joihin äideillä on varaa ovat hieman hakusessa, sillä meistä monet asiat ovat hyvin halpoja, vaikka ne olisivatkin täällä kalliita. Esitelmä ei tosin tämän päivän aikatauluun mahtunut, jos joku sister sen kuitenkin huomenna vielä muistaa niin sitten alkaa valistus. Huomenna on siis toistaiseksi viimeinen päivä 8B:llä. Perjantaina mennään töihin Soup Kitchenille, mutta sitä ennen käyn siellä torstaina vähän sirkustelmassa. Ensimmäinen oikea työpaja (toivottavasti).

Paulina

Pikkasen on yrittänyt koti-ikävä iskeä ja pitää tosissaan perustella itselle, miksi tänne halusin. Vaikka aikaero Suomeen on vain -1 tunti, tuntuu silti, että on vaikeaa saada yhteyttä sillon kun tarvitsee. Pitää jossain vaiheessa laittaa arkipäivitys täältä, johon saan kerralla avattua kaikki kolmanen maailman ongelmani ja tottakai kaikki plussat täältä. Jos jollain on hinku lähettää mulle Suomi ihanuuksia helpottamaan/ pahentamaan mun koti-ikävää niin voin laitta pyynnöstä P.O. Box osotetta, kun sain sen vihdoin selville.

---------------------------------------------------------

Last week I started my training from the pediatric ward. Same is continuing on this week. There is only one thing that has changed: there are not so many students left on the ward and we hard working Finns have much more Soaping to do than on last week. Many of the babies and mommies have become familiar and it's nice to talk other stuff too than babies complains.

I have been taking care of this orphan girl Paulina. She gets our attention always when we have done all other work. She has naso-gastric tube that we get her medicine through, but this time she got only milk in her tummy (3. pic). She is the bravest 1,5 year old that I know. 

So far tomorrow is our last day at 8B and I hope there are coming soon some other student to kiss and hug Paulina. Tomorrow hopefully I  get to keep my first real circus workshop at the Home of Good Hope. Then on Friday we'll go to work at the Soup Kitchen sharing food and juice and dry some dishes.

Katutura State Hospital

I've become a bit homesick lately. Even when the time difference between Namibia and Finland is only 1 hour, it feels a bit difficult to find right time for talking to my friend an dearest. Some day I try to make a post about my third world problems here and of course all the best thing in daily living. ;)

Sairaalasta ja sirkukseen

Loppuviikkon Home Of Good Hopen ja sairaalan esittelyn jälkeen olen viettänyt päiväni lastenosastolla 8B. Siellä on pääsasissa sisätautipotilaita kuten sydänvikaisia lapsia, erilaisia hengitystieinfektioita, tuberkuloosia, malariaa ja aliravitsemusta. Iältään lapset ovat alle 2-vuotiaita. Olen ollut osastolla vasta pari päivää, sillä perjantaina kansainvälisillä opiskelijoilla oli reflektio yliopistolla. 

Tässä ajassa on tullut tutuksi vitaaleiden mittaaminen ja soaping. Ohjausmetodina on ollut: tehkää ensin, kerrotaan sitten huomenna, että miten. Torstaina aamuna meni mm. kaikki soapit uusiksi. Vieressä on ohje kirjausmenetelmästä. Nyt pitäisi sujua.

Isona haasteena potilastyössä on lukuisat kielet, joita täällä puhutaan. Englantia monet eivät osaa jolloin saman huoneen äidit joutuvat tulkeiksi. Kirjaukset ovat onneksi englanniksi, mutta etenkin lääkäreiden epämääräinen käsiala taitaa olla kansainvälinen vaatimus ko. ammattiin. Aina ei voi olla edes ihan varma potilaan diagnoosista. Onneksi hoitajat ovat olleet myönteisiä ja heiltä voi kysyä, mikäli jostain ammattiin valmistuneen löytää. Ensiviikon olen vielä 8B:llä, jonka jälkeen alkaa harjoittelu päivystyksessä.

Perjantaina reflektion ja Hilton hotellin Sky Barin (oli vain lounaalla) jälkeen lähdin sirkuskamoineni Home Of  Good Hopelle. Vastassa oli viisi aikuista ja ensimmäiset tapaturmat saatiin aikaseksi jo vartissa tasapainolaudalla. Lapset ovat tulossa kuulemma vasta lauantaina, vaikka kuvittelin heidän olevan siellä jo eilen. Annoin aikuisille aluksi ohjeita, mitä he voivat sitten lauantaina lasten kanssa tehdä, kun en ole paikalla. Ehkä seuraavassa työpajassa on jo jonkkapallot valmiina. :) Myöhemmin paikalle tuli ensin pari lasta ja sen jälkeen lisää, kun siirryimme ulos harjoittelmaan. Olin tehnyt suunnitelman työpajan kulusta, mutta taidan toteuttaa sen vasta ensi kerralla. Nyt tutustuimme vain välineisiin. Suosiota sai kaikki mahdolliset heitto välineet. Lopuksi kysyin, mitä lapset erityisesti haluaisivat tehdä. Sain kysymyksen yhdeltä pojalta, että tanssimmeko balettia. Ei ihan oma tanssitausta tuohon lajiin riitä, mutta lupasin, että voimme ainakin leikkiä tanssivamme. Huh, huh. Mihinkähän sitä lähti oikeen mukaan.

-------------------------------------
Wednesday and Thursday I have been working at pediatric ward 8B. It's a ward for kids 0-2 years old with some medical problem. Mostly I've been taking there vitals and learning how to SOAP. First pic is example about soaping. Big challenge in patient work are all the different languages that people speak here. It's very hard to get mother's opinion about the baby's condition if you don't understand Afrikaans, Oshiwambo, ect. I have been trying to learn some useful phrases in Afrikaans like "Ek verstaan nie." and "Praat jy Engels?" Maybe I try those next week.

On Friday after a reflection at the university and a lunch in Hilton hotel's Sky Bar, I went back to Home Of Good Hope with the circus equipment. First there were no kids at all, but soon some arrived and we started become familiar with the stuff that I brought. Soup kitchen's staff said that most of the kids are coming tomorrow. Since I cant be there on Saturday I left some tips what they could do with the kids. Everybody seems to be excited about the circus. We agreed that the workshops will be every Thursday as long as I'm here. I'm not sure how this is going to turn out, but I hope it's going to be something ni.

Tositoimet alkaa!

Maanantai lähti käyntiin Home Of Good Hopesta. Mentiin aamulla soup kitchenille, jossa vastassa oli monta iloista lasta valmiina leikkimään. Pienimmät lähestyivät rohkeammin ja halusivat heti syliin. Isompiem silmissä kiilui jo hiusten letitys, vaikka eivät sitä kehdanneetkaan itse pyytää. Työt sujuivat vähän sivussa, samalla kun hämmästeli menoa ja yritti jakaa huomiotaan tasapuolisesti.

Letitystalkoot

En ehtinyt paljon keskustella sirkukseta vielä, mutta sain sovittua mahdollisen aloitus ajankohdan ensimmäiselle työpajalle. Mikään ei kuitenkaan ole niin varmaan kuin epävarma. Löysin kuitenkin jo lahjakkaita taikureita (en vieläkään tajua mitä tapahtui) sekä notkeita ja kiipeilytaitoisia lapsia. Ajattelin, että vierailu saisi minut herkistymään. Näin kuitenkin vain potentiaali ja olin iloinen siitä, että lapsilla on tuollainen paikka, josta saavat apua. Eipä se itku näitäkään lapsia oikeasti auttaisi. Tässä vaiheessa alkaa vain epäilemään omia taitojaan ihan kaikessa, mutta eiköhän se siitä. "Vähän" jännittää...

Itse en ole ollut koskaan niin luova Legojen kanssa kuin nämä lapset.

Tänään tuli sitten maiseman vaihdos sairaallalle. Saimme esittely kierroksen Katutura State Hospitalilla Sister Thelen toimesta. Tämän kuun ohjelma on 1. viikko lastenosastolla, 2. viikko ensiavussa ja 3. viikko synnytysosastolla. Olisin toivonut sisätauteja tähän alkuun, mutta näillä mennään. Huomenna siis seitsemäksi kahdeksanteen kerrokseen olemaan ihmeissään. Kerron lisää sairaalan menosta sitten, kun tiedän enemmän.

Esittelykierros oli aika lyhyt, joten loppu päivä meni shoppaillessa. Käveltiin ensimmäistä kertaa kämppisten kanssa keskenämme kaupunkiin. Meno matka meni todella coolisti, mutta kauppakeskuksesta turvallisen tuntuisen uloskäynnin löytäminen oli haastavaa pelottavien taksi miesten vuoksi. Onneksi lopulta selvitimme tiemme ulos vartioiden lähes mitättömällä avustuksella. Kotona sitten altaaseen pulahdus, rentoilua ja nettiyhteyden kanssa taistelua.

---------------------------------------------------------------------

I started my Monday at The Home Of Good Hope. The kids were excited when we arrived. Smaller wanted to climb on the lap before even saying "hello". Older girls wanted to braid my hair. They told me that, I don't need to worry, after I cut the braids off my hair will grow back. Maybe I have magic hair that can be braided all over again (they don't know that yet). Even I couldn't start the circus workshops yet, I found few magician and very flexible kids to our circus.

Today I had orientation at the Katutura State Hospital. Sister Thele showed us all the wards in the hospital. Tomorrow me and my roommates will start at pediatric ward, next week will be at casualty and third week at the maternity. Then we maybe start again from pediatrics etc. Later I will go to acute care (intensive care) and medical ward.

Orientation was short so rest of the day we spent shopping. We walked to the city center on our own for the first time. We didn't get robbed! Still the trip was so exhausting that we needed to relax in the pool.

First weekend

Ensiksi suuren suuri kiitos kaikille tämän päivän synttärionnitteluista: KIITOS!

Käydään vähän tämän viikon muissa tapahtumissa ennen viikonloppua. Ensimäiset päivät ovat olleet aikamoista rentoilua, suojarusketuksen hankkimista ja sirkusvälineillä leikkimistä. Leikkiessä opin mm. jonglööraamaan huiveilla, heittämään keilaa seläntakaa ja sain diabolonkin lähemmäs vertikaaliakselia.

Perjantaina tapahtui jo sitten muutakin. Sain kaksi uutta kämppistä Suomesta sekä tapasin toistamiseen Louisen, joka antoi uudeksi ohjeeksi rentoilun sijaan, että työt pitäisi aloittaa. Maanantaina siis hommiin Home Of Good Hopen soup kitchenille. Toivon mukaan saan sirkustelujakin vähän eteenpäin, eikä tarvitse enää yksin huiveja heitellä. Keskiviikkona sitten perehdytykseen sairaallalle.

Tänään pääsin toisen kerran Windhoekin keskustaan, josta tämän päivityksen kuvat ovat. Jos olisin ihan varma, mitä paikkoja kuvissa on kertoisin myös teille, mutta suuremman nöyryytyksen välttääkseni sanon vain, että ne on ostoskadulta. Löysin kaupoilta tottakai kaikkea todella tarpeellista kuten uudet kengät. Olisin saanut sieltä miehenkin matkaan, jos olisi kelvannut.

Kotiin päästyä tein tuttavuutta kaasulla toimivan uunin kanssa. Päätin tehdä synttärikakkuksi borwnien vaniljajäätelön kera. Tuli ihan hyvä, näistä paikallisistakin aineksista. Syntymäpäivän kunniaksi on myös nyt koettu ensimmäiset afrikkalaiset sadepisarat ja tuulenpuuskat. Ne laittoivat Suomitytön juoksemaan pyykkiensä puolesta. Siinäkin tilanteessa olisi kannattanut ottaa rento African time asenne, sillä sadekaan ei ala täällä niin justiinsa kuin voisi kuvitella. Lopuksi ensimmäinen turistiostos. Taustalla näkyy puisto, jossa on joku päivä käytävä pällistelmässä.

--------------------------------------------------
First I wanna thank you all for the B-day wishes!
I will write few words about, what has happened during the week, before i get to the weekend.

I've been relaxing and trying to get some tan. But as you can see from the pic, I have lots of work to do with the tan. This week I also learned more cool circus tricks. Hopefully soon I get to teach those to the kids of Home Of Good Hope.

On Friday I met Louise again and she said that I will start working on Monday at the soup kitchen and then on Wednesday I have orientation at the Katutura Hospital. Finally things get real.

The photos of this post is from the center of Windhoek. I was there shopping with my two new roommates from Finland. After getting home from there I baked a b-day brownie and experienced the first African rain.

Asuntoesittely ja vähän muuta

Vielä on harjoittelun aloituspäivä epäselvä, mutta ennen kuin tapaan yhteyshenkilöni (ehkä tänään tai sitten joku toinen päivä), sain ohjeeksi rentoutua. Sehän sopii. :)

Pari sanaa matkan kulusta ensin. Selvisin ilman paniikkia, vaikka paljon sai kyllä kysellä, että mihin, mistä ja milloin. Hieman meinasi itku tulla kurkkuun, kun lentokentän ATM ilmottaa, että mikään korttini ei kelpaa. Ilman käteistä olen siis toistaiseksi, mutta pidempään täällä olleet opiskelijat osasivat kertoa, että heidänkään kortit eivät käy kaikkiin automaatteihin, joten ei hätää. Kaikki tuntuu menevän omalla painollaan.

Saatte nyt ensimmäiset kuvat kohteesta. Ensimmäinen kuva osoittaa, että tavarat ovat löytäneet paikoilleen. Ainakin alustavasti. Juorut kertovat minittäin, että pool houseni täyttyy pian myös muilla pohjoisesta tuleilla. Nautin nyt siis kaikin siemauksin omasta rauhasta. Saattavat pitää outona, mutta sitten kun täällä on kolme muuta naista saman katon alla, luulen, että pidän kovasti yleisistä tiloista.

Suihkusta saa varmasti aina optimaalisen lämpöistä vettä, pitää vain vähän treenata. Pitkän reissupäivän kuuma suihku oli kyllä tarpeen. Namibialainen vesi ja hieno suomalainen mustikka shampoo sopivat hyvin yhteen. Oli ainakin tuuhea tukka aamulla.

Keittiö on varustettu kaasuliedellä, joka on oikein hyvä tälläiselle hajamieliselle neurootikolle, joka joutuu tarkistamaan kuusitoista kertaa, että kaasua hanat on kiinni. Pääsin myös kauppaan eilen osatamaan kaikkea tarpeellista. Hauska löytö oli persikka jugurtti, joka maistuu kookoselle. Pitänee kuitenkin tehdä tänään vielä kauppalista kaikesta, mitä en tajunnut vielä ostaa.

Sain hirmusuuren avainnipun, jossa on monta samannäköistä avainta. Pitää kehitellä tunnistusjärjestelmä, sillä ekan kerran testailin avaimia pimeässä aika monen kauppakassin kanssa. Siihen apuna saattaa olla, sirkusta varten sponsilla saadut Timo Teipin autoteipit.

Lopuksi, mieltä ylentävä maisema pool houseni ovelta. Aamiainen oli aika mukava syödä tänään tuon varjon alla. Työaamuina saattaa olla vähän eri kuvio sitten. Aamupalaseuraksi sain pari suloista koiraa Nikitan ja Fitzin (kirjoitetaan ehkä noin) sekä ihan kirkkaan keltaisen linnun. Pitää joku päivä tehdä eläinmaailma päivitys kunhan saan aikaseksi räpsittyä kuvia.



For the international followers: From this moment,  I'll try make an abstract about every post, when I got enough time to do that.

My journey went well and people has been very helpful every time when I needed help. Everything happens on their own time, I just need to stop worrying.

Here are some picks from my room. Now I'm still living alone in this room, but there are coming some other students to live under the same roof. I'm enjoying the peacefulness until then. There are many things that I need to get used to, like how to get water in right temperature from the shower and how to use gas stove safely.

Last pick is view from my pool house's front door. The yard was very nice place to eat the first breakfast in Namibia. I also got some company there. Two dogs Nikita and Fitz and one beautiful yellow bird. When I get good pick from all the animals, I'll do the animal post.

Portilla 37C

Viisi kiloa ylimääräistä, eikun karsimaan. Suomeen jäi vielä lentokentällä elintärkeitä kosmettiikkatuotteita, vaatteita ym. tarpeellista, joita lentokenttä työntekijät eivät vain jaksa kantaa, heavy bag leiman sain silti. Laukut pääsevät näillä näkymin perille asti, mutta minua ne eivät voineet Lontoota pidemmälle selvittää. Saanpahan lisää jännitystä elämään. Nyt istuskelen portilla ja saan hetken hengähtää.

Toissa päiväinen yksipyöräisen atomeiksi purkaminen tuntuu ihan pikku jutulta (silloin se oli elämää suurempi asia) tähän tulevaan vuorokauteen verrattuna. Tunti kerrallaan mennään niin pääsen varmasti perille asti. Monta asiaa olen ohjemoinut matkailun ajaksi tehtäväksi. Voi olla, että kun selviän viimein Johannesburgin koneeseen ei ole enää päässä yhtään ajatusta, joita ennen lähtöä mietin. 

Itkuviikko päättyi onneksi eilen ja nyt on hyvä hetki alkaa kerätä kyyneleitä koti-ikävään. Onneksi tällä hetkellä on olo, että minun ei pitäisi olla missään muualla kuin tässä, lähtökuopissa. Joskus on käytävä kaukana, että voi palata kotiin. Ikävä tulee. Stay tuned! MISS U ALL!

If there r anyone who wish to follow my adventure in English, please let me know. :)

Laitan seuraavaa päivitystä heti, kun saan yhteydet toimimaan Windhoekissa.

Taustaa

Olen suunnitellut vaihtoon lähtöä jo ennen kuin pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ammattikorkeakouluun. Kohde selvisi kuitenkin reilu vuosi sitten, ja siitä asti olen tähän valmistautunut. Olen suunnittelija ihminen, vaikka tiedän, että suunnitelmani eivät mene yleensä haluammallani tavalla.

Muutama kuukausi sitten pasmani menivät täysin sekaisin, kun lähdin mukaan kaverin oppari projektiin. Projektin tavoitteena oli viedä sosiaalinen sirkus namibialaiseen lasten päiväkeskuskeen. Suunnitelmat siis uudistuivat hieman. Nyt en ainoastaan työskentele namibialaisessa sairaalassa kolmea ja puolta kuukautta vaan pääsen myös viemään ripauksen sirkuksen taikaa mukani.

Jännitystä luo fakta siitä, että oma sirkustaustani pohjautuu täysin yhteen sosiaalisen sirkuksen kurssiin, jossa olin itse oppijana. Ohjaamiskokemusta minulta löytyy, mutta artikkeli on uusi. Puhumattakaan ympäristöstä. Uskon kuitenkin, että minulla ja namibialaisilla lapsilla on toisillemme paljon annettavaa.

Lähtööni on tasan viikko aikaa. Vaikka olen pitkään reissua suunnitellutkin, tuntuu, että kaikki on ihan vaiheessa. Toivottavasti Namibia on valmis tulooni, sillä itsestäni en ole ihan varma. Elän kuplassa, jonka sisällä Namibiassa kaikki yhteydet toimii kuin unelma, en säikähdä ensimmäistä isoa ötökkää vaan taistelen sen kanssa rohkeasti, en järkyty paikallisesta hoitotyöstä, ymmärrys lasten ja minun vällillä toimii vaivattomasti ja ennen kaikkea, minulla on niin paljon puuhaa, ettei koti-ikävä ehdi yllättää.

Tiedän kuplan ensimmäisten kerrosten puhkeavan jo viimeistään Windhoekin lentokentällä. Toivon kuitenkin, että tämän viimeisen viikon Suomessa oloni aikana saan kerättyä kasaan viimeisetkin aseet kuplan ulkopuoliseen elämään ja koen ikimuistoisen matkan uuteen maahan ja itseeni.

Tähän blogiin tulen siis päivättämään: kokemuksia ja kommelluksia reissusta, sirkustelua sekä sairaala elämää.

P.S. Pidättehän mulle peukkuja!  

P.P.S En pelkää ebolaa, lähempänä epäilyt Suomea taitaa tällä hetkellä olla kuin Namibiaa. ;)