Viisi päivää Suomessa

Lontoon yllä.

Ei tämä tarina vielä päättynyt. Saavuin siis turvallisesti Suomeen maanantaina iltapäivällä. Oli hieman vilpoinen, kun vastaanotto oli unohtanut tuoda talvitakin lentokentälle. Onneksi kuitenkin halaukset lämmittivät enemmän kuin koskaan. Ilon, väsymyksen ja haikeuden kyyneleitä en säästellyt sinä iltana, jostain syystä niitä kuitenkin vielä riittää.

Heti tiistaina tuli jo olo, että nyt ovat asiat jääneet kesäkuntoon, enkä ole yhtään valmis arkeen. Siksi aloitinkin oloni täällä vähemmän arkisesti nukkumalla pitkään ja näkemällä ihania ihmisiä. Ensimmäisenä aamuna kellon ollessa puoli yhdeksän ajattelin, että vielähän tässä on aikaa nukkua, kun ulkonakin on niin hämärää. Onneksi on joululoma aikaa opetella tähän synkkyyteen, niin ei sitten myöhästy koulusta tammikuussa.

Tyytyväinen kehrääjä.

Olen saanut asuntoasiat vakuutuksia vaille hallintaan. Kävin perjantaina mittailemassa seiniä ja sisustin mielessäni. Nyt on tosin päässä vielä turhan monta vaihtoehtoja järjetyksestä, vaikka en edes vielä omista kaikkia huonekaluja, jotka jo ajatuksissani sijoittelin. Autokin on saatu tienpäälle jo ennen saapumistani, mutta samalla kun hoidan asuntovakuutukset pitää tsekata autonkin asiat kuntoon. Kaikista suurin sekamelska päässäni on tällä hetkellä kouluasiat. Pitää toivoa, että uskolliset opettaja eivät halua aloittaa omaa lomaansta kauhean ajoissa. Kohta alkaa nimittäin sähköposti pommitus.

Koulullakin kävin eksymässä, mutta toivomani henkilöt eivät olleet paikalla. Olisihan sitä tietysti voinut kysyä etukäteen s-postilla ovatko paikalla, mutta jotenkin viimeiset kolme ja puoli kuukautta ovat nakertaneet suunnitelmallisuuteni murusiksi. Pitää tehdä korjaustyön nyt lomalla. Kaverinikin kysyi päivää ennen, kun olin Kotkaan ajelemassa, että millaisella aikatalulla olen liikenteessä. Se olikin vaikea kysymys, kun olin vain ajatellut herätä ja lähteä ennen kuin on liian myöhäistä.

Taisi olla kissa ylpeä
tervetuliasilahjastaan.
Uusi matto oli oiva paikkan
valinta.

Kynnet kuntoon. Meni
kyllä heti pilalle.

Maanantaina täytyy ensitöikseen marssia kirjakauppaan ostamaan uusi kalenteri, kirjepaperia ja kuoria. Sirkuslapsille lähtee kirje ja itselleni kirjoitan kalenterista raamatun ensivuodeksi. Vaikka pää on näin sekaisin on silti olo, ettei olisi koskaan lähtenytkään. Luulen, että paljon vaikuttaa se, että pystin olemaan yhteydessä lähes kaikkiin tärkeimpiin ihmisiin reissun aikana, eikä paljon kiinniotettavaa tapahtumissa ole jäänyt. Vielä on paljon kohtaamisia tekemättä, mutta en ole hetkeen kyllä Suomea kauemmaksi lähdössä, joten aikaa on. :)

Kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet mukana tämän tarinan iloissa ja suruissa!

Kohti Kotkaa.

 Thank you for all, who has been living this part of my life with me!

Uudelta asunnolta. Kohta ei ole enää niin kolkon näköistä.

Iskää töissä tapaamassa.