Maailman toisella puolen

Cutie from the first day.

Elämäni mielettömin telttaretki on nyt takana päin. Ei enää harmita yhtään opintolainan ottaminen tai se, että loppukuun elän pyhällä hengellä. Sarafi kesti loppujen lopuksi seitsemän päivää. Fish River Canyon jäi näkemättä, sillä se osoittautui logistisesti järjettömäksi. Pitää katsoa kuvia sitten vaikka googlesta. Aloitan nyt matkakertomuksen alusta  ja voi olla, että siitä tullee monisanainen. Kannattaa siis varata aikaa tämän päivityksen läpikäymiseen.

Lähdettiin sunnuntaina 12.10. ajamaan kohti Otjiwarongoa, jossa oli tarkoitus vierailla krokotiilifarmilla. Matka sai aluksi kuitenkin jännittävän käänteen, joka herätti uneliaimmankin matkaajan.

Rundu distric

Wayne sanoi että tuolla on kolari, meidän on pysähdyttävä. Ajettiin tien sivuun ja rohkeat hoitsut lähtivät pelastustehtäviin. Ei ehditty minibusssin perävaunua pidemmälle, kun nähtiin kuinka muutama täysin musta ja mustiin pukeutunut hahmo juoksee meitä kohti nopeammin kuin olen ikinä nähnyt. He huutavat "Don't call the police!" Kännyimme välittömästi takaisin autoa kohti ja juoksimme sisälle. Viimeinen sulki oven niin äkkiä kuin mahdollista. Wayne starttasi nopeasti ja selvisimme säikähdyksellä, mikä tilanne sitten ikinä olikin. Ajoimme suoraan poliisiasemalle raportoimaan tapahtuneen, jonka jälkeen matka sai jatkua. Kyllä tuli joku ryöstöelokuva mieleen meidän sivuoviloikasta. Jälkeenpäin tilanne lähinnä huvitti kaikkia.

Aamun sarastaessa saavuimme krokotiilifarmille, jossa eläimien elintehtävä on lisääntyä ja jalostua tyylikkäiksi laukuiksi, ja muiksi asusteiksi sekä totta kai myös päätyä ravintolan lautasille. Onneksi laukuksi päätyvien ei tarvitse kuitenkaan kovin montaa vuotta odotella kohtaloaan. Oli kuitenkin mielenkiintoistä nähdä elävä krokotiili ja kuulla niiden kehitysvaiheista. Farmin työntekijä kertoi, että he voivat krokotiilin munien lämpotilaa säätämällä valita kuoriutuuko munasta naaraita vai uroksia. Onneksi ihmislapset eivät ole niin yksinkertaisia.

Pidimme krokotiilifarmilla kierroksen lisäksi kahvitauon ja jatkoimme matkaamme kohti Divundua. Matkaan mahtui sopivasti jaloittelu- ja vessataukoja. Uskon, ettei tämän reissun jälkeen kovinkaan moni huoltoaseman wc jaksa yllättää. Radikaali muutos maisemassa tapahtui, kun saavuimme Rundun alueelle. Kyltissä taisi lukea Rundu distric ja tuli ihan Nälkäpeli mieleen. Ajoimme lukuisten savimajakotien ohi. Ne näyttivät kyllä huomattavasti miellyttävimmiltä kuin Katuturan aaltopelti hökkelit. Pysähdyimme yhdessä vaiheesssa jaloittelmaan ja otimme kuvia yhdestä "kyläkeskuksesta". Samalla tavalla puhelimen kamerat räpsyivät myös tien toisella puolella. Ilmeisesti ei kovin usein vaaleaveriköt pysähtele heidän tienposkeen.

Iltasella saavuimme Divunduun ja yllätykseksi huomsimme, että kaupungin parempi ruokamarketti oli palanut viikko sitten. Onneksi siellä oli myös toinenkin kauppa, mutta valikoima ei paljon päätä huimannut. Kuitenkin todella hyvä moskiittosalva lähti sieltä matkaan. Ruuista ei periaatteessa minun olisi tarvinnut huolehtia, kun ne oli maksettu valmiiksi. Afrikassa mikään ei mene niin kuin kuvittelee ja onnistuin saamaan harmaita hiuksia tästäkin asiasta, onneksi kuitenkin vain pari.

Majoitumme ensimmäisen yön Rainbow river lodgessa krokotiilien ja virtahepojen kainalossa. Ei ne sinne alueelle oikesti tulleet, vaikka äänet kuuluivatkin todella selvästi. Lisäksi kuulimme, että hetki ennen saapumistamme paikallinen tyttö oli syöty krokotiilin toimesta. Krotiilit kuulemma syövät vain kerran viikossa, joten meidän ei siis tarvinnut kyseistä yksilöä pelätä. Eikä muutenkaan ollut krokoista vaaraa niin kauan kuin pysyi maan kamaralla. Sen sijaan sai taistella mielukuvitustaan vastaan aina teltan ovea sulkiessa, kun mietti miten pienestä aukosta käärmeet ja hämähäkit voivat päästä sisälle. Kohtasin Divundussa monia pelottavia ötököitä ja taistelin rohkeasti mm. meikkilaukkuni puolesta. Ylläri pylläri, että juuri minun purkit ja purnukat herättivät huvitusta muiden keskuudessa.

Hippos

Maanantaina vietettiin aika rento päivä Divundussa. Käytiin luonnonpuistossa bongaamassa villieläimiä sekä jokiristeilyllä katsomassa koskea ja vesiputousta sekä tietenkin niitä hippoja. Päivän aikana saimme nattia myös auringosta uimaaltaalla ja erittäin huokeaa olutta. Onneksi uutta ystävääni Windhoek Lageria löytyy kuulemma myös ylihinnoiteltuna Suomesta. Maanantaina päättyi pitkä odotus, sillä yöllä oli tarkoitus hypätä Intercapen bussiin, joka kuljetaisi meidät Livingstoneen ja Viktorian putouksille Sambiaan.

Koski Divundussa

Riverside

Termittikeko

Our camping site at Divundu.

Lovely soft sand

PUMBAS!

Tiistaiaamuna saavuimme Sambian rajalle ja aloitimme jonottamalla passien leimaamiseen maastapoistumista varten, sitten jonotimme ebola tarkastukseen ja vielä sen jälkeen pariin muuhun pisteeseen, kunnes todettiin, että voimme kaikki onnellisesti oleilla Sambiassa pari päivää. Rajalta ei ollut enää kovin pitkä matka Livingstoneen, jonne Wayne oli varannut meille bungalovit JollyBoys campingalueelta.

Bussiasemalla tapasimme omien sanojensa mukaan maahantuontia ja vientiä harjoittavan safarioppaan, joka tarjoitui meidän henkilökohtaiseksi kuljettajaksi koko päiväksi. Kaikella, mitä hän meidän hyväksi teki oli tietenkin hinta, josta voitiin keskustella myöhemmin. Onneksi ei kuitenkaan ihan mikään ryöstöhinta, mutta Sambiassa käytettävät valuutat aiheuttivat kyllä paljon pään vaivaa. Pääsimme harrastamaan mm. pimeää rahanvaihtoa.

At the border.

"Bungee bridge"

Tiistaipäivä oli ehkä koko safarin mieleenpainuvin. Näimme Viktorian putokset, paljon villieläimiä, saimme hyvää ruokaa ja pääsin toteuttamaan pienen haaveen, joka minulla on ollut viime kesän  Jurassic Rockista asti (Kiitos Taru!). Hyppäsin benjihypyn Sambian ja Zimbabwen rajasillalta 111 metristä. Pompittuani hyppyalueen reunalle, olin itku kurkussa, mutta tiesin, että tämän haluan tehdä ja aino keino on vain kohdata pelkonsa. 5-4-3-2-1 BUNJEE! Ja niin se maalaistyttö hyppäsi ja koki tähänastisen elämänsä suurimman adrenaliiniryöpyn upeissa maisemissa iltapäiväauringon paistaessa suoraan kanjonissa virtaavaa jokea vasten. Vieläkin kun tilannetta muistelee niin hymyilyttää vain.

Hyvin levätyn yön jälkeen oli taas "mukava" lähteä pitkälle bussimatkalle kohti Divundua. Rajalla taas jonoteltiin ja koettiin, miltä tuntuu olla white trash. Matka meni yllättävän nopesti leffoja katsellessa ja kuunnellessa hauskoja bussikuskeja. Yöllä Divundun saavuttua olo oli kuin oisi kotiin palannu. Kyllä oli ollut Waynea ikävä. Onneksi hän tuli hakemaan meidät huoltoasemalta ennen kuin bussi ehti lähteä, sillä hämyinen huoltsikka ei tuntunut mitenkään turvalliselta paikalta.

Photo by Minna Turunen

Victoria Falls, Zambia

Sunset in Zambia

Olimme vielä yhden yön Divundussa. Torstaiaamuna lähdimme auringon noustessa ajamaan kohti Etoshan kansallispuistoa. Matka oli pitkä, mutta kului nopeasti nukkuessa ja musiikkia kuunnellessa. Jo samana päivänä näimme ennen majottumista monia upeita eläimiä. Savannit olivat kuin luontodokumenteista.

Etoshassa telttailimme Halalin leirintäalueella. Se oli kyllä hulppein leirintäalue, jossa olen ollut. Valtava uima-allas ja iso ravintola (ei enää niin halpaa olutta). Leirintäalueella oli myös pääsy yhdelle juomapaikalle, jossa pystyi yöllä aidan takaa katsoa eläinten elämää. Itse näin lähinnä vain sarvikuonoja ja lintuja, mutta osa meistä oli vieraillut juomapaikalla leijonankin kanssa samaan aikaan.

Perjantaina vietimme taas pitkän päivän autossa, kun ajelimme ympäri Etoshaa eläimiä bongaillen. Paljon tuli nähtyä leijonien parittelusta seeprojen tappeluun. Vähän taisin katsella myös luomileffoja, mutta onneksi muut herätti aina kun tuli joku isompi eläin vastaan.

Lauantaina oli taas reissupäivä, mutta se oli mukava aloittaa kunnon "hotelliaamiasella". Tuolla aamupalalla otin kananmunia väärästä korista kun luulin, että ne oli keitettyjä, mutta kyseiset yksilöt olikin tarkotettu munakkaan tekoon. Onneksi en mennyt sanomaan, että jo on kumma, kun tarjoillaan raakoja munia kalliilla aamiaisella.

Lauantaina iltapäivällä saavuimme Swakopmundiin. Suokikkikaupunkini reissun kohteista. Siellä oli kotoisan viileää ja ihana meri-ilman tuoksu. Kävimme katsomassa videoesittelyn, mitä kaikkea Swakopissa voi tehdä. Itse valitsin veneretken merelle ja mönkijäajelun hiekkadyyneillä.

Veneretki järjestettiin Walvis Bayssä pienen ajomatkan päässä Swakopmundista. Veneestä näimme pelikaaneja, delfiinejä ja hylkeitä. Pelikaanit ja hylkeet tulivat ihan veneeseen asti. Yksilöt, jotka hyppäsivät veneeseen olivat aiemmin pelastettu esimerkiksi kalaverkosta ja näin ollen tottuneet ihmisen huomioon ja apuun. Saimme veneessä myös kevyen lounaan ja mahdollisuuden maistaa ostereita. Skippasin sen sillä ne näyttivät niin ällöttäviltä. Meitä viidyttivät myös kiinalaiset turistit, jotka olivat päätyneet samaan veneeseen kanssamme.  Veneilyn jälkeen saimme pienen levähdystauon kun odottelimme muita laskuvarjohypystä.

Cherry lasi kourassa, Sain tupla annoksen,
kun Katri ei tykännyt omastaan. ;)

Iltapäivällä ajeltiin isommalla porukalla mönkijöillä pitkin dyynien seinämiä. Illalla osa lähti katsomaan omia laskuvarjohyppyjään videolta, mutta minä lähdin leffaan. Sieltä tuli ainoana iltanäytöksenä African safari 3D. Oli ihan hienoja lähikuvia.

Saimme nukkua vielä yhden ihana viileän yön Swakopmundissa ennen kuin suuntasimme matkan kohti Sossusvleitä, jossa huhujen mukaan oli näinä päivinä + 50 astetta lämmintä.

Sand from Swakopmund

Maanantaiaamuna aloitimme siivouksen ja pakkailujen jälkeen pitkän matkan Sossusvleihin. Sillä matkalla ylitimme Kauriin kääntöpiirin ja näimme karuja, mutta upeita maisemia.

Sossusvleihin saavuttu siellä todella oli kuuma. Hiekka oli niin polttavaa, että minun piti vaihtaa sandaalit lenkkareihin, että pystyin kävelemään. Kiipesimme yhdelle suurelle hiekkadyynille. Itse jouduin jättämään matkan huipulle kesken heikon olon vuoksi. Automatkaillessa ei useinkaan muista juoda tarpeeksi, kun koittaa välttää ylimääräisiä vessataukoja. Näin sitten hienoimmat maisemat toisten kameroista.

Samana iltana lähdimme ajamaan vielä takaisin kotiin Winkhoekiin. Saavuimme perille yhden aikaan tiistaiyönä. Kyllä oli ihana käydä omassa suihkussa ja suoristaa itsensä omaan sänkyyn. Tiistai päivä menikin sitten lähinnä nukkuessa ja pyykkiä pestessä. Vasta keskiviikkona aloitin ajatusten siirtämisen arkeen. Oli outoa ajatella, että seuraavaksi olisin taas Katuturan sairaalassa.

This post is about the most amazing roadtrip that I have had so far. The safari lasted 7 days and I'm going to tell the story day by day. Even we planed to go to the Fish River Canyon, during to trip we decided skip that and sleep more.

We left on Sunday  12/10, early in the morning  to drive to Otjiwarongo to see some crocodiles. It was nice to see those animals in real life, but I didn't like that the only cause for their living was to become a handbag or a dish in some restaurant. The guide at the farm told us that changing the temperature of eggs they could choose the sex of the baby crocodile. Luckily it's not that simple with the human babies.

After the stop at the farm we continued our journey to Divundu. The views weren't changing too quickly, but after arriving to the Rundu district I realised that now we are far away in Africa. There were real clay huts. Those looked much more cozy than shacks in Katutura.

In the Sunday evening we arrived to the Divundu. We stayed there in Rainbow River Lodge, next to the hippos and crocodiles. We build up our tents before the sun went down. I tried very hard not to use my imagination to see how the snakes and spiders could come visit in our tent by night. There were many disgusting bugs in Divundu, but I fight my battles bravely against them.

On Monday we spent calm day at Divundu. We saw wild animals in nature park and took the river cruise to see the hippos and a waterfall. We also tested the lodge's pool cause it wasn't safe to swim in the river with crocodiles. I also get familiar with the cheep beer and find new friend called Windhoek Lager.  I understood that my friend is also sold overpriced in Finland.

Night between Monday and Tuesday was the ending  for the long waiting. Finally we jumped in to the Intercape bus which took us all the way to Zambia, Livingstone and Victoria Falls. Tuesday morning we had to line first to the Ebola scan and then to get visas for our stay in Zambia. From the border there wasn't so long way to the Livingstone, where Wayne had booked accommondation for us to the Jolly Boys camping site.

At the bus station we met  on guide called Andrew, who offered to be our personal driver for the all day. Luckily everything went eventually well, like always in Africa, but we got lots of headache about all the currencies that were possible to use in Zambia.

That day, one of my dreams became true. I jumped bungee jump from the bridge between Zimbabwe and Zambia the height was 111 m. The view was perfect, jump was perfect and the feeling is still perfect! Of course we also saw the Victoria Falls and many wild animals during the day, but those were nothing compered to the jump.

After the well rested night at the Jolly Boys, we started our jouney back to the Divundu. At the border we got to know how it feels to be a white trash. The bus trip went luckily fast while watching movies and laughing to the funny bus drivers.  We arrived to Divundu at night and Wayne picked us up from the gas station. I really had missed the safe feeling that Wayne provides us.

We spent one more night in Rainbow River Lodge. On Thursday morning left to the Etosha. The trip was long but already during that day we saw very many gorgeous animals. Savanna was like from some document. 

In Etosha we stayed at Halali campingsite. It was the finest camping site that I have ever seen.  There were huge pool and nice restaurant. But there wasn't so cheep beer anymore. From the camping site there was an access to one waterhole, where we could see animals at night. I saw only rhinos and birds but some of us saw also a lion. The Next day we woke up early and drove around the Etosha to see more wild animals. We saw all kinds of stuff from the lions having sex to the fighting zebras.

I started my Saturday with the proper "hotel breakfast". I thought that they served raw eggs for us, before I was told that those eggs were for making omelets. I just picked it from the wrong basket.  Again we jumped in the minibus and turned the bow towards Swakopmund. 

We arrived to the Swakopmund in the afternoon and saw the video about all the activities that we could do there. I chose to go catamaran cruise and quad biking.

Sunday: The boat trip were at Walvis Bay, short way from Swakop. During that trip I saw pelicans, seals and dolphins. Some seals and pelicans even came in to the boat. Later that day we went to quad biking on the dunes. It was fun but I hoped we could have gone higher and faster.

We got to sleep one more cool night at Swakopmund, before we left to the Sossusvlei, where the sun was burning nearly + 50 degrees. We arrived to Sossusvlei in the Monday afternoon. The sand was so hot that I had to change my shoes that I could walk there. We started to climb on on dune, but I have to give up at the halfway due to dehydration. I saw the nicest views from the other's cameras then.

At the same day we started our final trip back to the Windhoek. We were at home after midnight. It was so nice to fall in sleep in to the own bed. I spent my Tuesday resting and washing laundry. On the Wednesday I had to already go to work.  I went to the maternity. It was so weird to be back at Katutura after this amazing trip.

Sirkuksesta safarille

Vielä menee naru solmuun, mutta sen ei anneta lannistaa.

 Vihdoin päästiin taas sirkustelemaan. Ei nyt ihan kahta kertaa niin kuin olin toivonut, mutta yksi kerta on parempi kuin ei ollenkaan. Lapsien kanssa tarvitsee varmaan vähän kerrata sääntöjä, sillä viimeisin lapsi saapui vain hetki ennen työpajan lopetusta. Vähän pienemmällä porukalla temppuiltiin. Toisaalta oli todella hyvä tilojen suhteen, ettei meitä ollut kovin paljon. Tämä aikataulusäätö ei ainakaan helpota lasten sitoutumista, mutta uskon, että safarin jälkeen päästään kunnolla hommiin. Itsellä taas hieman riittämätön olo, kun kaikki kaipaisivat apua yhtä aikaa ja eri asioissa. Voisi ehkä suunnitella jonkun intensiivipäivän, sillä tuntuu, että kahdessakin tunnissa loppuu aika kesken, kun ruvetaan treenaamaan. Vielä en ole lapsilta kysynyt, mutta mahdollisesti voisimme esiintyä Home of Good Hopen uima-allaspäivänä Katutura swimming poolilla. Paikalla olisi ainakin suurinosa HGH:n lapsista sekä valvojia ja järjestäjiä.

Katuturan kaduilta.

 Osalle alkaa jo muodostua omat kiinnostuksen kohteet. Diabolo on todella suosittu ja harmittaa, kun niitä on vain yksi kunnollinen. Myös perjantain akrobatia treeneistä tykättiin kovasti. Huomaa kyllä, että näillä lapsilla ei ole liiaksi lihaa luuston ympärilla ja se vaikuttaa paljon myös kestävyyteen. Alamiehillä etenkin paikat kipeänä. Onneksi sain patjat hankittua halvalla Chinatownista, eivät ole ehkä ihan tarkoituksen mukaisia, mutta pehmentävät kuitenkin laskeutumista. Akrosta olisi tullut varmasti hienoja kuvia, mutta valokuvaaminen ei ollut ensimmäinen prioriteetti.

Poseeraamisesta ei meinannut tulla loppua,
kun kerran kaivoi kameran esiin.

Sirkusteluun ja työharjoitteluun tulee pieni tauko kun lähden safarille. Matkaan lähdössä kymmenen hengen porukka kiertämään Namibiaa Waynen kyydillä yhdeksäksi päiväksi. Pysähdyspaikkoina meillä on Divundu, Viktorian putoukset Sambian puolella, Etosha, Swakobmund, Sossusvlei sekä Fish River canyon. Vielä en ole laukkua pakannut, mutta aloitan varmaan, kun saan tämän päivityksen julkaistua. Safarista johtuen ainakin tämä kanava vaikenee. Puhelin on mukana, mutta veikkaan, että wi-fi yhteydet ovat aika harvassa.

Päättäväisinä

Helvetin iso ötökkä. Luulin ensin
muovileluks, ennen kun alkoi liikkua.
Pelottavinta on, että sillä on vielä
siivetkin selässä.

Finally I got to keep the second circus workshop. Even I hoped that I could keep two of those during this week. But one is better than nothing. There has been a bit schedule problems, but maybe that is because of "African time". This time there were only 10 kids and still it felt like we don't have enough space. We were practicing some acrobatics. I had bought two mattresses from Chinatown. Those were very much needed 'cause we were falling so many times. I guess that the kids liked most when they get to climb to stand on my shoulders.

There might have became very nice pics of our pyramids, but I was too busy to use camera. Most of these photos are taken by my circus kids. I haven't ask from kids yet, but there is a chance for us to go perform to Home Of Good Hope's swimming pool day. In the audience there would be all the other children from HGH and plenty of volunteers.

Tomorrow early in the morning I'm going to safari with 9 other students. Wayne is driving us all over the Namibia for a nine days. We will see at least Divundu, Victoria Falls at Zambia, Etosha, Swakopmund, Sossusvlei and Fish River canyon. Due to safari there will be silence on this forum. I'm taking my cell with me but I believe that there won't be wi-fi in too many places. I'm so excited!

Kohteet kartalla

Ensiavussa

Tyhjät lasiset lääkepakkaukset kerätään näin. Ampullit ovat usein
huonolaatuisia ja saimpa itsekin sormeni verille yhtä avatessani.

Nyt tuli kyllä hävyttömän pitkä päivitysväli. Tapahtunut on paljon ja silloin, kun ei ole tapahtunut niin ei ole ollut jaksamista taistella netin kanssa. Kuitenkin tänään ajattelin voittaa tämän taistelun, sillä olen menossa yövuoroon ja nyt päivällä ei ole niin paljon muuta nettiliikennettä. Eilisen päivän podin vatsataudissa, vieläkin on vähän outo maha, mutta eiköhän se siitä, ainakaan sängyssä en halua maata toista päivää.

Safety box täytyy turhan usein pelkistä ruiskuista,
vaikka neulat ovat irrotettavia.

Viime viikko tuli vietettyä casualtyssa eli ensiavussa. Tällä viikolla sama meno jatkuu, mutta vain yövuoroissa. Tein aika paljon 12 tuntista päivää, jonka vuoksi ehkä ei täälläkään kuulunut mitään. Vietin tasaisesti aikaa niin tanssilattialla eli emergencyssä ja dressing roomissa. En oikein osaa sanoa kummasta tykkäsin enemmän. Ruotsalaista kolleegaani lainatakseni tanssilattialla saa olla vähän salapoliisina, pitää muistaa kysyä oikeita kysymyksia, sillä sinä olet ensimmäinen, jonka potilas todennäköisesti kohtaa vaivansa kanssa. Nestehoitoa pääsee toteuttamaan aika paljon, pitää vaan osata vaatia ohjausta ja sistereiden tarkistamista. Etenkin, kun täytyy toimia vieraalla kielellä täytyy varmistaa monta kertaa, että lääkettä menee oikea määrä, oikealle potilaalle, oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Dressing room vasemmalta

Dressing roomissa meno on vähän erilaista. Sinne potilaat tulevat lääkärin määräyksestä, haasteita taas aiheuttavat ihanan kiemuraiset lääkärien käsialat, joista tällä kertaa pitäisi oikeasti saada jotain selvää. Välillä saa juosta ympäri ensiapua etsimässä sisteria tai lääkäriä, joka voisi kertoa mitä potilaan passportissa lukee. Dressing roomissa annetaan valtava määrät injektioita, kipulääkkeistä rokotteisiin. Myös virtsan stiksaukset ja raskautestit hoitaa dressing roomissa työskentelevät. Siellä tulee paljon haavan hoitoja, mutta kun astun täältä lentokoneeseen jätän betadiini sidokset mielelläni tänne. Sidoksissa saa käyttää kyllä luovuutta, kun yleensä juuri se mitä tarvitsen on loppu, eikä sitä sitten oikeasti ole vaikka kuinka etsisi. Tikkaukset tehdään "steriilisti" hoitajien toimesta. Itsekin olen päässyt tikkailemaan, mutta kiiressä en siihen hommaan ryhdy sillä hoputtava sisteri korvanjuuressa ja ohjeet, miten toimisit nopeammin ovat hyvin epäaseptisia. Sain toiseksi tikkaus potilaakseni nuoren mehen, jolla oli kolme eri haavaa kädessä. Minusta ompeleista tuli aika hienoja, vaikka itse sanonkin ja harmittaa, ettei minulla nyt ole kuvaa kädestä. Potilaalle ei ihan ekana tule mieleen sano, että "hei, saanko ottaa kuvan mun ekoista tikeistä". Tää poikapolo ois varmaan pyörtyny siinä vaiheessa.

Dressing room oikealta

Lääkkeet järjestyksessä, joka on lähes aakkosittain.

Viikkonloppu olikin sitten grillailua ja pool partya. Päästiin käymään ensimmäistä kertaa jopa paikallisella clubilla, joka oli ihan mukava pieni paikka. Kunnes laskuhumala "yllätti". Kuten varmaan jo tekstistä huomasitte viime viikon ohjelmaani ei kuulunut sirkusta. Torstaina minun piti mennä pitämään työpajaa. Kuitenkin viisi minuttia ennen lähtöa sain puhelun, jossa kerrottiin, että lapsia ei tänään ole tulossa, koska heillä on koululla jokin tapahtuma. Sovittiin sitten, että sirkustellaan eilen eli maanantaina, mutta pahoinvoinnin vuoksi jouduin perumaan. Josko sitten keskiviikkona ja perjantaina saisin työpajat pidettyä.

Näitä taitaa lähinnä olla vain gynen seinällä, sen verran monta
positiivista raskaustestiä on tullut vastaan.

Ensi viikolla tulee täystauko Windhoekista, sillä lähdetään kahdeksan päivän safarille! Telttamajoitusta, Waynen tekemää ruokaa (oli entisessä elämässää kokki), villieläimiä ja upeita maisemia. Reissu on kyllä budjetin paukauttava, mutta uskon ja toivon, että se on myös joka dollarin väärti. Kun tulen takaisin sieltä toivon, että pystyn jakamaan teille paljon kuvia.

Piti kokeilla puhelimen panoraama ominaisuutta. Kuvassa kotikatu illan hämyssä

I am sorry about this long break in English. I spent my last week at KSH casualty. I made lots of 12 hour shift. That is maybe one of the reasons why I haven't been posting anything. In casualty I've been working in emergency area, which is the place where patients come first with their problems. Often we need to sent them to the triage, cause their problems aren't always emergencies. At the emergency we always have to ask  the right questions about the patients condition, that we know who needs to see doctor soon and who can go to the line. (The line is often very long.)

Sometime patients come to emergency area and say: "Hello sister, how are you?" I answer:  "I'm fine thanks. How are you?" They will answer "fine", even I can see their head is bleeding and they aren't able to walk properly. I have noticed that the sicker patients are the less they complain.

In Dressing room I get to do lots of injections from painkillers to vaccines, wound dressing, urine dipsticks, pregnancy test and stitching. My second patient was young male with three different wound in his hand. I have to say, those stitches came quite beautiful, too bad I don't have picture about them. Probably the boy would have been passed out, if I had asked "can I take a pic from my first beautiful stitches".

Last week I couldn't keep the circus, cause the kid had something else on Thursday.We agreed that I'll keep that workshop on Monday. Unfortunately I got tummy problems and had to cancel that Monday. Hopefully on Wednesday and Friday nothing will stop me to keep those workshops.

On Saturday we had the pool party and barbecue at the other house. We even got the chance to go to the local club first time during my stay. The club was nice and small and looked a bit like some pop up place even it wasn't. I had fun until the decrease in hops. This week Thursday we might go sing some karaoke. That I rather do with out alcohol. In my case, I have noticed that the less is more fun for me. ;)

Next week will be awesome. On Sunday we'll start 8 days safari around the Namibia! There will be beautiful views, good food made by Wayne, wild animals and sleeping in the tent. It goes "a bit" over my budget, but I know it will be worth of every penny. I hope, I get to share lots of pictures after I come back from there.